Olet täällä

Jäsenkirje 1/2017

 Talvinen tervehdys Päijät-Hämeen alueosaston jäsenille!                                  1.3.2017

Viime syksyyn mahtui monta hienoa Päijät-Hämeen alueosaston tapahtumaa, joihin osallistui mukavasti jäsenperheitä: virkistyspäivä Asikkalan Kinismajalla, suunnistusta Tapanilassa sekä pikkujoulut Upilan leirikeskuksessa.
 
Alueosastomme sai myös liikuntastipendin ValioAkatemialta, jota tullaan käyttämään mm. uintien järjestämiseen. Päijät-Hämeen alueosaston sydänlapset voivat käydä Hollolan uimahallissa erityisryhmien uintivuorolla sunnuntaisin klo 10-11. Vesi on silloin lämmitetty +32 asteeseen ja altaassa on tavallista vähemmän lapsia. Alueosasto maksaa sydänlapsen ja saattajan uintilipun. Alueosaston yhteyshenkilöltä Kirsiltä voi kysellä tarkempia ohjeita; paijat-hame(at)sydanlapsetjaaikuiset.fi.
 
Vuoden 2017 aluksi pieni porukka alueosaston jäseniä oli kannustamassa jääkiekkojoukkue Pelicansia kotiottelussa Lahden IskuAreenalla. Sekä isommat että pienemmät katsojat viihtyivät, ja näillä näkymin vuosittaiset jääkiekko-ottelut pysyvät tapahtumakalenterissamme.
 
Alueosaston uusi toimintaryhmä
Lokakuun 2016 syyskokouksessa nimettiin alueosaston uusi toimintaryhmä. Alueosaston tehtävissä jatkavat puheenjohtaja Anneli Vainik, rahastonhoitaja Sanna Notkonen, yhteyshenkilö Kirsi Läderberg ja aktiivi Mikko Lehtinen. Uudeksi sihteeriksi valittiin Joni Koponen. Toimintaryhmän yhteystiedot löytyvät Sydänlapset ja –aikuiset ry:n nettisivuilta.
 
Tulevia tapahtumia
Päijät-Hämeen alueosasto järjestää lauantaina 18.3.2017 ulkoilutapahtuman Messilässä klo 10-16. Tarkoituksenamme on viettää mukava ulkoilupäivä lasketellen ja pulkkaillen. Päijät-Hämeen alueosasto maksaa sydänlapselle ja saattajalle kuuden tunnin lipun Messilän Pikkukylään. Pikkukylässä on mahdollisuus makkaranpaistoon: alueosastomme tarjoaa osallistujille makkarat ja mehut. Muuten voi varustautua omin eväin. Isompiin rinteisiin haluavat laskettelijat kustantavat itse lippunsa. Ilmoittautumiset 12.3.17 mennessä s-postitse: paijat-hame(at)sydanlapsetjaaikuiset.fi.
Kerrothan ilmoittautumisessa tapahtumaan tulijoiden nimet, lasten iän ja mahdolliset ruoka-aineallergiat. Lisätietoja Messilän rinteistä ja lippujen hinnoista täältä.
 
Lauantaina 20.5.17 on valtakunnallinen Luonnon päivä, jolloin alueosastomme järjestää ulkoilutapahtuman Lahden Lapakistossa . Klo 14 kokoontuminen Ristikankaantien pysäköintialueella (Ristikankaantie 210). Siitä on 500m ensimmäiselle nuotiopaikalle, jonne pääsee rattailla tai vaikka pyörätuolilla. Halukkaat voisi kiertää Sammalistonpolun, joka on 3,5km. Lisätietoja alueesta. Alueyhdistys tarjoaa makkarat ja mehut. Ilmoittautumiset tapahtumaan 13.5. mennessä s-postitse paijat-hame(at)sydanlapsetjaaikuiset.fi.
 
Kaikkien jäsenten on tärkeää pitää yhteystietonsa ajan tasalla Sydänlapset ja -aikuiset ry:ssä. Erityisesti sähköpostiosoite kannattaa päivittää jäsenrekisteriin, koska nopealla aikataululla tapahtuva tiedotus hoidetaan sähköpostitse. Tee päivitys esim. täällä. Meillä on myös jäsenille tarkoitettu ryhmä Facebookissa; Sydänlapset ja -aikuiset Päijät-Hämeen alueosasto. Sitä kautta tiedotamme myös tulevista tapahtumista ja kerromme kuulumisia mm. kuvien muodossa toteutuneista tapahtumista.
 
Aurinkoisin talviterveisin,
Sydänlapset ja -aikuiset ry:n Päijät-Hämeen alueosaston toimintaryhmä
Anneli, Joni, Kirsi, Mikko ja Sanna

Lisää: